|
Linea Konsultit Oy on liikenne-
ja yhdyskuntasuunnittelualan konsulttitoimisto, joka on aloittanut toimintansa
4.1.2001. Lähtökohtana uudelle yritykselle oli perustajien halu
toimia itsenäisinä ja riippumattomina asiantuntijoina. Haluamme
tehdä töitä, jotka koemme tärkeiksi ja motivoiviksi.
Tavoitteenamme on olla mukana muodostamassa kestävää, toimivaa
ja ihmisläheistä elinympäristöä.
Laadukas työ edellyttää henkilökunnan ammatillista
osaamista, yhteistyökykyä, innovatiivisuutta ja innostuneisuutta,
mutta myös nöyryyttä. Hyvin tehty työ perustuu vain
harvoin vanhojen toimintamallien toistamiseen. Siksi on tärkeää
ymmärtää asiakkaan toimintaympäristö ja pyrkiä
luovaan ongelmanratkaisuun.
Henkilökunnan hyvinvoinnista sekä ammattitaidosta huolehtiminen
on yrityksessämme avainasemassa. Uskomme, että motivoiva ja luova
työympäristö, vapaa ja innostava ilmapiiri, hyvä yhteishenki
sekä kohtuullinen työmäärä näkyvät työmme
tuloksissa.
|
|